Aamulla herättiin koirien kanssa aamulla ja haettiin Kati kuvaajaksi matkalla. Hallilla ilmoittauduttiin ja leiriydyttiin tavaroinemme sopivaan paikkaan. Radan laidalta suunniteltiin mahdollisia reittivalintoja ennen rataantutustumista. Rataantutustumisessa suunnitelmat meni uusiksi, sillä esteiden järjestys oli muuttunut viime tipassa. Ei ollut valittamista, sillä rata suoraviivaistui.
Kaikki tuomari Tuomo Pajarin tekemät 1-luokan radat olivat mukavan suoraviivaisia, joutui juoksemaan, eikä ollut turhia kikkailuja. Kumminkaan radalta ei montaa 0:llaa tullut, eikä HYL:kään ollut ihan tuntematon näky tuloslistassa.
Ensimmäiselle radalle lähdin Millin kanssa ihan ilman mitään ennakko-odotuksia ja keskityin asiaan kerrallaan. Rata oli hyvin mielessä ja se sujui todella hyvin. Ohjauksen sain toteutettua suunnitellusti ja jopa kontaktit menivät oikein. Loppuradasta kävi mielessä ajatus, että ei ole ratavirheitä tullut, mutta sain onneksi ajatukset kasaan nopeasti. Maalissa ei voinut uskoa että olisi 0-radan saanut. Piti tarkistaa ohi mennessä toimistosta että mitä tuomarinsihteerin lappuun oli kirjoitettu, ja silti oli epäuskoinen olo vaikka lapusta näki että nolla tuli. Hetken asiaa sulauteltuani totesin vaan että tais just kisa-päivä pidentyä parilla tunnilla. Millillä nimittäin kaksi nollaa oli jo valmiina. Saatiin siis SERT ja siirryttiin 2-luokkaan :).
Nanon kanssa kisattiin B- ja C- radat, Millin kanssa A ja B. A ja B oli agility- ja C hyppyrata. Nanon kanssa odotellessa radalle pääsyä mielessä kävi, että olisi mahtavaa saada Nanonkin kanssa jokin tulos. Karkotin ajatuksen kuitenkin saman tien, sillä aina kun on lähtenyt radalle hakemaan tulosta, on tehnyt tyhmiä virheitä jotka on monesti aiheuttaneet jopa hylkäyksen. Nyt siis jokaiselle radalle lähdettiin mentaliteetillä pidetään hauskaa, tuloksesta viis. Oli selvästi toimiva suunnitelma, Katikin sanoi että olin paljon rauhallisempi ja näytin keskittyvän paremmin kuin ennen. Siltä itsestäkin tuntui, rauhassa kun otti asian kerrallaan eikä yrittänytkään miettiä koko rataa kerralla meno oli tasaisen varmaa.
B-rata Nanon kanssa meni nopeasti ja varmasti, pari vaaranpaikkaa meinasi matkalla olla, mutta ihme kyllä niistäkin selvittiin virheittä. Nanon kanssa kun radalta tuli ja tajusi että nolla tuli siltäkin radalta oli olo melko epätodellinen. Ei voinut olla, että toinen rata putkeen meni sekä ratavirheittä että vielä nopeammin kuin Millin rata. Saati Nanon C-radan jälkeen kun tulos oli jälleen 0. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä :D.
Nanon B-rata
Nano C-rata
Iltapäivästä oli vuorossa vielä Millin ensimmäinen rata 2-luokassa. Mitään tavoitteita ei todellakaan radalle ollut. Rauhassa mentiin ja puhdas rata tuli jälleen ilman ratavirheitä. Aika vain meni 1.93s yli ihanneajasta. Tyytyväisempi ei rataan olisi kuitenkaan voinut olla. Monet 2-luokassa enemmänkin kisanneet saivat virhepisteitä ja hylkäyksiäkin tuli joillekkin. Hävittiin muuten vain neljä sekunnin kymmenystä kolmanneksi tulleelle. Ajan myötä varmuuden kasvaessa nopeuttakin tulee varmasti lisää.
Millin 2-luokan B-rata
Lauantain saldo oli siis
Milli A-rata: 0, SERT ->2-luokka, sijoitus 1
Nano B-rata: 0 LUVA, sijoitus 2
Nano C-rata: 0 LUVA (hyppy), sijoitus 2
Milli 2-luokka B-rata: +1.93, sijoitus 4
Videot kisoista tulee tännekkin heti kunhan saan siirrettyä ne koneelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti