maanantai 5. marraskuuta 2012

Nova tuli taloon

Pennun ottamista olen miettinyt jo pidemmän aikaa, aluksi se siirtyi opiskelu kiireiden ja sitten tulevan vaihdon takia. Viime kesänä kuitenkin sain vaihdossa käytyä ja pentukuume alkoi kasvaa. Selailin kasvattajien pentu-suunnitelmia ajatuksena ottaa pentu ensi keväänä, kun sopivan pentueen sopivalta kasvattajalta. Aina ei kaikki kuitenkaan mene suunnitellusti.

Puolitoista viikkoa sitten näin facebookissa kuvan ja ilmoituksen ihanasta trikki-nartusta, joka oli peruutuksen vuoksi vielä vapaana. Aloin mielenkiinnosta tutkia pennun taustoja vähän tarkemmin ja mitä pidemmälle tutkin, sitä vrmemmin tuli olo, että tämä on se pentu. Töissä oli onneksi sen verran aikaa, että ehti sähköpostia kasvattalle laittaa. Kasvattaja pian vastasikin ja kertoi lisätietoja pentueesta ja vanhemmista. Yllätyksenä pentu on sukua molemmille vanhempieni koirille, sillä pennun emän isä on Millin isä ja pennun emän emän isä on Nanon isä, melkoinen sattuma ;D. Illalla vielä soiteltiin ja sovittiin, että tulen pentua katsomaan lauantaina.

Otin Katin kaveriksi ja lauantai-aamuna suunnattiin Kokkolaan. Kokkolassa vastassa oli kasvattaja Jennika Mattila shelttinsä Netan ja vanhempiensa sheltin, Nellan kanssa. Perheeseen kuului myös poikaystävän kylkiäisenä tullut malamuutti-akita sekoitus, ihana rauhallinen jättiläinen :). Sisällä pennut oli kaikki aitausta vasten katsomassa, että kuka tuli. Kaikki pennut valloittivat heti avoimella ja rohkealla luonteellaan. Useampi tunti siinä meni pentujen kanssa peuhatessa, ulkonakin käytiin pennuille näyttämässä lunta. Rohkeasti kaikki oli hankeen hyppimässä ;). Lopulta piti sanoa haikeat jäähyväiset ja lähteä ajamaan takaisin Ouluun, sillä pennut olivat vasta seitsemän viikkoisia ja luovutusikäisiä vasta seuraavalla viikolla. Takaisin tullessa oli sumuista ja liukasta, joten sai keskittyä pelkästään ajamiseen, eikä asiaa ehtinyt oikeasti sen tarkemmin pohtia. Kotona sitten alkoi todellisuus hahmottumaan, eli että pentu on tulossa viikon päästä, kämpässä on sähköjohtoja ym. pennulle vaarallisia asioita ja edes perustarvikkeita ei vielä ollut.

Seuraava viikko olikin sitten kiireinen, hankittiin ruokaa, petiä, leluja, luita, hihnaa, harjaa, kynsisaksia, pentuaitausta, koira-apteekkia... Vanhemmilleni en pennun hankinnasta kertonut etukäteen. Varasto siivottiin, tavaroita vietiin varastoon, matot keräsin pois, suojasin johdot parhaani mukaan ja muutenkin yritin tehdä kämpästäni mahdollisimman pentu-turvallisen. Perjantai päivä meni viikonlopun partio-riihitystä järjestäessä, käytiin mm. kaupassa ja ostamassa sinolia trangioihin. Vähän Shellillä ihmettelivät, kun kysyttiin, että onko trangiaan sopiva polttoainetta, että saadaan laitettua ruokaa ja ostettiinkin samantien neljä pullollista ja vielä puntti tulitikkuja lisäksi ;). Perjantai-iltana kasailin pentuaitauksen valmiiksi ja pilkoin nameja pienemmäksi.

Aamulla heräsin kerrankin jo seitsemältä, vaikka kello oli soimassa vasta kahdeksalta, vähän vissiin jännitti ;). Katin ja Sadun kanssa otettiin suunnaksi Kokkola puoli yhdentoista aikaan ja perillä oltiin yhden jälkeen. Perillä odotti iloinen ja innokas pentulauma aikuisine koirineen. Taas rauhassa kahviteltiin, juteltiin ja leikittiin koirien kanssa. Paperit allekirjoitettiin välillä ja pentupaketti kasattiin. Lopulta oli aika lähteä Ouluun. Olin ainoa joka haki pennun lauantaina. Poika lähti uuteen kotiin sunnuntaina ja toinen tyttö maanantaina. Yksi tyttö jäi kasvattajalle emon seuraksi.

Pentu kulki aluksi todella reippaasti, mutta portilla huomasi olevansa yksin vieraassa porukassa ja iski jarrut päälle. Mentiin autolle sylikyydillä ja autossa pääsi kasvattajalta saadulle viltille. Muutaman kerran pysähdyttiin matkalla ja reippaasti pentu kävikin pissalla ja hihnassa kulkeminenkin alkoi sujumaan, kun huomasi, että on mukavampi tulla mukana, kuin jäädä yksin hihnan mitan päähän :). Autossa pitkät pätkät meni nukkuessa, oli ihana istua takapenkillä ja katsoa kun toinen tuhisi rauhassa sylissä ^_^. Hereillä ollessaan pentu tutkaili kiinnostuneena maisemia ja halusi koko ajan kiivetä mahdollisimman ylös, joko olan yli tai edessä olevalle selkänojalle :D.

Kämpille saavuttiin seitsemän aikoihin. Kävin nakkaamassa tavarat sisälle ja lähdettiin käymään vähän pissa-lenkillä. Tien toisella puolella on onneksi hyvä nurmikkoalue, eli ei tarvitse kauaksi lähteä etsimään sopivaa pissapaikkaa. Sisällä pyyhkäistiin tassut puhtaaksi ja päästiin tutkimaan paikkoja. Vähän uusi paikka jännitti ja paljon tulikin jaloissa mukana kuljettua. Illan mittaan pentukin kuitenkin rohkaistui ja melkoiset vetoleikit saatiin aikaiseksi :). Luita löytyy joka puolelta kämppää, pikkuinen kun haluaa hampailla testata kaikkea, niin on helppo vaihtaa kaikki luvaton luuhun ;). Illan mittaan käytiin vielä muutama kerta ulkona ennen kuin alettiin nukkumaan. Ensimmäiseksi yöksi otin patjan lattialle, ettei tarvitse pikkuisen yksin nukkua. Vähän aikaa pikkuinen itki ikäväänsä, mutta nopeasti nukahti. Neljän aikoihin yöllä heräili, käytiin ulkona ja jatkettiin unia. Tai ainakin yritettiin, sillä ulkoilu piristi pentua sen verran, että muun muassa hiusten syönti kiinnosti nukkumista enemmän ;). Nukahdettiin kumminkin taas lopulta ja nukuttiin rauhassa aamuun asti. Aamu meni rauhassa oleskellessa, leikkiessä ja ulkoillessa. Pitäisi varmaan hankkia semmoinen "muodikas" haalari itselle, on nimittäin pyjama-housut vähn ohkaiset ulkoillessa, mutta ei aina ehdi vetää parempiakaan housuja aamulla jalkaan kun pentu pitää juoksuttaa pihalle :). Päivän aikana pentu sai nimekseen Nova. Monta vaihtoehtoa pyöri päässä ja Nova sopi pennulle ja omaan suuhun parhaiten :).

Illalla piti mennä kotona käymään, sillä Millin ja Nanon kanssa oli agility. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin Novan mukaan. Kukaan kotonahan ei tiennyt edes, että pentuja olen käynyt katsomassa. Vähän jännitti, että mitä Novasta sanotaan. Normaalisti menin sisään ja mitään en sanonut ennen kuin Äiti sattui kulkemaan eteisen ohi, ja huomasi etten ollut yksin. Kaikki pelot hälveni, kun ensimmäinen kommentti oli: "Voi että mikä ihana pieni siellä on ^_^". Nova ei yhtään arastellut ketään, alas kun päästi niin saman tien kävi tervehtimässä ihmiset ja Millin ja Nanon. Valloitti kyllä samantien kaikki, Nano vielä vähän miettii alkaisiko kaveriksi vai ei, mutta pikku hiljaa sekin jo Novalle lämpenee :). Äiti heti lupasi, että Nova saa tulla maanantaina päivähoitoon, kun Äidillä on vapaa-päivä. Ulkonakin käytiin poikien apuna autoa pesemässä, melkoiset ringit Nova kyllä juoksi ja sisälle mennessä väsähtikin melkein saman tien. Se oli hyvä sillä oli aika lähteä agilityyn. Vein Novan matkalla kämpille ja Millin ja Nanon kanssa mentiin agilityyn.

Agiliidossa Nano ainakin irtosi hyvin, ainoa vaan, että suoralla olisi pitänyt kääntyäkkin välillä. Itse seisoin suoran toisessa päässä odottamassa ja Nanoa huutelemassa. Se juoksi taakseen katsomatta suoran loppuun ja siellä kääntyi ihmettelemään, kun nameja ei näkynytkään ja kutsutaan toisessa päässä :D. Saatiin kuitenkin käännökset onnistumaan. Millin kanssa meni myös hyvin, mutta mikä Millin kanssa oli treenien huippu-hetki, oli viereisessä lyhyessä harjoituksessa olleet kepit, mitkä meni monta kertaa aivan oikein ja vielä vauhdilla! Nanon kanssa myös harjoiteltiin keppejä ja erityisesti keppi kulmia, jotka meni myös mallikkaasti.

Otin koirat yöksi mukaan kämpille. Mentiin sisään ja kopasta pilkisti hyvin unisen näköinen pää :). Napattiin Nova mukaan ja käytiin vielä ilta-lenkillä. Illalla vielä muutaman kerran ehdittiin käydä ulkona ennen nukkumaan menoa. Tämän yön Nova sai jo nukkua yksin pentuaitauksessa. Vähän aikaa siellä itkeskeltiin, mutta nopeasti rauhoituttiin. Yöllä joskus viiden aikaan Milli kävi nuolemassa naamaa ja kertomassa, että Nova oli herännyt. Käytiin ulkona ja palattiin nukkumaan. Taas olisi Novalla virtaa ollut enemmänkin, mutta nopeasti rauhoituttiin ja nukuttiin vielä muutama tunti.

Aamulla ruokin ja lenkkeilytin koirat, pakkasin ne autoon ja lähdettiin vanhemmille. Kaikki koirat jätin sinne ja lähdin töihin. Ruokatunnilla menin Novan ruokkimaan ja siellähän kaikki olivatkin pihalla reippaasti juoksemassa. Nova kuulemma oli hyvin innokkaasti osallistunut kotihommiin ja ollut apuna kaikessa ;). Pihalle oli kuulemma meinannut lähteä naapuriakin seuraamaan, kun tämä oli Novaa rapsuttanut :D. Pikku hiljaa kotiudutaan ja jatketaan tutustelemista ja uusien asioiden opettelua. Nova on täydellisen ihana pentu ja koira, miljoonat kiitokset Jennikalle, kun sen uskalsit minulle tänne Ouluun asti myydä ♥.



Kuvaaja: Jennika Mattila