tiistai 1. marraskuuta 2011

Jälkiä, sieniä ja puita

Alku syksystä mietittiin toimintasuunnitelmaa syys-joulukuu ajalle. Yksi kokous jäi auki ja kysyttiin sitten vartiolaisilta mitä he haluaisivat tehdä. "Opetellaan sieniä!". Selvä juttu, saamanne pitää. Aihetta laajennettiin sitten vähän ja mukaan otettiin myös puut ja eläinten jäljet. Reetta oli vastuussa sienistä, sillä omisti sieni-kirjan, minä vastasin puista, sillä Satimen talkoissa pääsin käsiksi puuvajan aarteisiin. Eläinten jäljet löytyivät omasta pienestä 'Kolo-raamatustamme', eli muutama kymmenen vuotta vanhasta Vj:n käsikirjasta, joka on joskus kolon kätköistä löytynyt.

Aluksi käsiteltiin helttasienten ja tattien eroja. Opittiin mm. maitiaisnesteestä ja mitä eroa on pilleillä ja heltoilla. Kyllä niillä tiedoilla hengissä selviäisi, jos eksyisi metsään, eikä olisi mitään muuta syötävää. Lopuksi myös kerrattiin, mistä erottaa myrkyllisen sienen. Muistakaahan, ettei sieniä saa leikata veitsellä poikki kerätessä, vaan maassa oleva "pattikin" on saatava sienen mukana. Auttaa nimittäin lajin määrityksessä. Ja sienikirjahan on aina mukana kun sieneen lähdetään. Eikös sitä aina sanota että opettele tunnistamaan kaikki myrkkysienet ja poimi vain tuntemiasi sieniä ;). Onneksi nyt erotetaan muitakin, ettei tarvitse myrkyllisiin tyytyä.


Puiden jälkeen kerrattiin puulajeja. Yhdistettiin oikea puun runko oikeaan lehteen/neulaseen. Tähän aikaan vuodesta kun on vähän huonosti lehtiä saatavilla, piti tyytyä pelkkiin piirroksiin. Hyvin vartiolaiset puut tunnisti. Kerrattiin vielä partiolaisen kannalta tärkeitä tietoja, eli mitä puuta poltetaan milloinkin. Havupuita esimerkiksi poltetaan ennemmin kaminassa kuin nuotiolla kipinöinnin takia. 
Iltanuotio on asia erikseen, Puolalaisen nuotiolaulun sanoin "Meill' on metsässä nuotipiiri, missä kuusten koiske soi. Kipunat kohti tähtiö kiirii, lähipuutkin punervoi." Kipinät ovat kauniita kunhan tietää niille oikean ajan ja paikan sekä huolehtii turvallisuudesta. Kepeillä "tuhraaminen" hoidetaan aivan muulloin.
Ruokanuotio on eriasia, sillä siinä ollaan niin lähellä nuotiota, että nykyaikaisilla core tex -vaatteilla kipinöinti on vaarallista. Hyvää ruokanuotio puuta on koivun lisäksi haapa. Kaminassakin koivu palaa välillä nopeammin kuin haapa. Aluksi kannattaa siis polttaa koivua, että saa nopeammin lämmintä, mutta siirtyä varsinkin yöksi vähän hitaammin palaviin lajeihin, jotta lämpö ei nousisi liian korkeaksi.

Mutta siis takaisin illan kokoukseen. Vielä oli jäljellä jälkien opettelua. Kerrattiin yleisimpiä jälkiä joita voi tulla talvella vastaan. Lähinnä siis jänis, orava, hiiri, kärppä, lumikko, susi, poro ja hirvi. Jäljen lisäksi katsottiin askelkuvio, joka kunkin kulkiessa jää. Verrattiin myös koiran ja kissan jäljen ja askeltamisen eroja.

Kokouksen lopuksi muistutettiin vielä Terwaposti-jutuista, joiden pitää olla valmiita muutaman viikon päästä. Henna, Viivi ja Hennis luovuttivat myös raaka-aine laskelmat ensi viikon kokouksen puutyöstä, jotta Reetan kanssa ehditään viikonloppuna lauta ja nauha ostoksille.

Viikonloppuna muuten kaikki muut paitsi 2 vartiolaisistamme menevät EA1:lle. Toivottavasti siellä vihdoin selvenisi tajuttoman ja elottoman ero, sekä oppisivat monta uutta tietoa ja taitoa. 
Joskus on kuulemma ihan terveyskeskuksessa kehuttu hyvin leirillä tehtyä sidosta, joka oli laitettu haavan suojaksi :). Ei ne opit ihan turhia ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti