perjantai 28. lokakuuta 2016

Yksi on joukosta pois

Ihmeellistä, miten rakkaita ja tärkeitä tietyistä kavereiden koirista ajan saatossa tulee. Perjantaina sain kunnian olla saattamassa yhtä hienointa koirapersoonaa viimeiselle matkalle. Elli oli Novalle isosisko, joka opetti koiran kielen ja tavat, unohtamatta korvien kääntelyä ja niillä mielentilan kertomista :D. Elli oli suuri persoona, joka paransi monen ihmisen koirapelon ja siitä ei voinut olla tykkäämättä. Elli valloitti kaikki mutkattomalla luonteellaan ja aina iloisella olemuksellaan. Eläinlääkärille tuotiin lelua ja omalle pedille nukahdettiin herkkua syöden omistajan syliin. Elli jätti suuren loven lähtiessään ja toista samanlaista ei tässä elämässä tule vastaan. Hyvää matkaa Elli, vie terveisiä aiemmin menneille <3

Elli 2005-2016














lauantai 22. lokakuuta 2016

Nyt saa tuulettaa!

Todellakin, sillä Nova on nyt agilityn 3-luokkalainen :D! Torniossa ensimmäinen rata täpärä hyl, toka rata pelastelujen jälkeen täpärä 0! Vauhtiahan Novalla ei puutu, joten pyörimisten kanssakin selkeä 0 voitto, viimeinen LUVA, SERT ja tervemenoa 3-luokkaan :D.

Nykyään tulee kisoissakin paljon kuunneltua musiikkia ja tietyihin biiseihin liittyy tietyt tunteet ja fiilikset. Juuri ennen radalle menoa kuuntelin Juha Tapion ja Elastisen Parasta Aikaa-kappaletta. Sen sanat kolahti itselle, nautitaan tästä hetkestä ja yhdessä tekemisestä, ei murehdita huomisesta tai hakemalla haeta tuloksia, ne tulee jos on tullakseen. Tärkentä on olla just tässä hetkessä maailman parhaan kisakaverin kanssa <3

Havahduin, 
tajusin tilanteen ei laval muit, 
mut tuhansia ees. 
Aika pysähtyy ja sit ohi kiitää.

Soitto seisahtuu, saa kumartaa ja kiittää. 
Astun jalustalt alas kunnes jalat on maas. 
Enkä taas suustani sanaakaa saa. 
Mä muistan näkötornin ja kuinka pitkälle näin. 
Nyt kääntyy kaukoputki sisälle päin. 
Mä kadotin ajantajun, unohdin kasvaa 
tuhlasin tuntei ja niistä nauttimatta 
en taho huomena huomata etten ollu läsnä. 
Hetki on nyt, hetki on tässä. 
Ja sydän sekunnin talteen saa. 
Ei tuu hetkee tän oikeampaa, 
jonka sun kanssas jaan. 
Parasta aikaa. 
Vei vuosia tajuu ajan katoavaisuus, 
se on mun arvokkain omaisuus. 
Ja sen haluun jakaa sun kaa. 
Niinku mont hetkee jo takautuvaa. 
Yhes kohattu huippuja haasteit, 
paikkoja vaikeit ne kaikki on aarteit. 
Menneeseen en palata voi, 
nyt hymy leveenä tuun lavalta pois. 
Kohta kaikki on toisin, 
tän sekunnin talteen tahtoisin. 
En aijo huomena huomata etten ollu läsnä, 
hetki on nyt, hetki on tässä. 
Ja sydän sekunnin talteen saa. 
Ei tuu hetkee tän oikeampaa,
 jonka sun kanssas jaan. 
Parasta aikaa

Radalla olin ihan varma, että 5vp tuli kepeiltä, mutta tutut kentän laidalla vakuutti, ettei tuomari nostanut kättään virheen merkiksi. Eihän sitä uskaltanut uskoa ennen tulosten julkaisua ja totta se oli, kolmosluokka kutsuu :D!.
Syksyllä törmäsin spotifyssä Elastisen Tuulettaa-kappaleeseen. Siitä tuli itselle kappale, joka kuvasi itselleni kolmosiin siirtymistä, Biisi josta sai fiilistä, mutta joka oikeasti pääsi oikeuksiinsa siinä vaiheessa kun tuomari ojensi sen punamustan ruusukkeen palkintojenjaossa. Voin kertoa, että muutaman kerran kappale soi kotimatkan aikana :D. 





Tää päivä pimeni jo aikaisin, 
taas tuntuu et mua koitellaan 
Aina kun vähiten just kaipaisin, 
pois takaa hartoilt en saa 
En anna maailman lannistaa mua kuitenkaa 
vaan taistelen ja nousen aina uudestaan, 
ja tulee päivä taas kun voin vaan tuulettaaaaaaa. 
Nyt saa tuleettaa 4x 
Vaikeet ajat väistyy kuitenkin, 
solmut aukee ajallaan 
Tahon tai en se vanno niin että, 
elämä on aina aaltoliikettä 
Hyväs pahas menee ylös alas, 
pohjalla käy ja baunssaa 
takas se maanpintaan 
jalat palauttaa, 
vois valittaa mut se ei tuu auttaa 
Ei muutaku hommiin taas nyt ku ponnistaa, 
pian tuuletan onnesta 
En anna maailman lannistaa mua kuitenkaa 
vaan taistelen ja nousen aina uudestaan,
ja tulee päivä taas kun voin vaan tuulettaaaaaaa. 
Nyt saa tuleettaa 4x 
Kun hetken poissa on huolet taas, 
käyn ulkona päätäni tuulettaa 
Nyt saa tuleettaa 2x 
Nousin oikeella jalalla punkasta, 
ja tuuletan niinku ois tunkkasta 
Tulin ottaa ilon irti en murjottaa, 
tuu tuuleta mun kanssa 
Se tekee ilmasta puhdasta, 
ku tuuletat niinku ois tunkkasta 
Vedä tuplahaukat elä kultakautta, 
tuu tuu tuuleta mun kanssa 
En anna maailman lannistaa mua kuitenkaa 
vaan taistelen ja nousen aina uudestaan, 
ja tulee päivä taas kun voin vaan tuulettaaaaaaa. 
Nyt saa tuulettaa 4x 
Kun hetken poissa on huolet taas, 
käyn ulkona päätäni tuulettaa 
Nyt saa tuleettaa 6x 
Kun hetken poissa on huolet taas, 
käyn ulkona päätäni tuulettaa 
Nyt saa tuleettaa 2x

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Vaikeuksien kautta voittoon

Maijun kanssa reissattiin rally-tokon Sm-kisoihin Lahteen. Mukava reissu ja pikku mutka takasin tullessa ei paljoa haitannut :D. Novalla oli pikkuisen liikaa virtaa ja oma-aloitteisuutta, aina ei ihan malttanut kuunnella mitä pitikään tehdä, ja kun samaan soppaan lisätään ohjaaja, joka ei osaa pitää suunnitelmista kiinni, jäi tulos muutaman pisteen päähän. Vaikkei tulosta saatukkaan, suurinosa radasta oli varsin mallikelpoista menoa, Isoimpana plussana mieleen jäi edessä peruutus ja Novan suhteellisen pieni ääntely :).




Seuraavan kerran kisattiin parin viikon päästä Kannuksessa. Tuomarina oli Fiia-Maria Kivioja ja rata oli jo paperilla kivan oloinen. Novalle sai lähes täydellisen vireen ja alku radan yhden uusimisen jälkeen ei radalla isompia virheitä tullut. Tulosta radalta odotin, mutta kyllä 91/100 pistettä tuli melkoisena yllätyksenä :). Se tarkoitti myös sitä, että Nova ansaitsi rally-tokon viimeisen koulutustunnuksen RTK4!


Rallatteluviikonloppujen välissä vaihdettiin sekä koiraa että lajia. Minttu houkutteli kesällä mukana pk-viestiin. Heinäkuussa aloitettiin treenit ja nyt uskaltuduttiin ekaan kokeeseen Kauhavalla. Itselläni ei pk-puolelta ole minkäänlaista kokemusta, joten kokeessa kaikki oli uutta. Onneksi oli tuttuja mukana, joilta kysyä neuvoa tarvittaessa. Ensimmäisenä aamulla oli vuorossa tottis. Nevillä oli Novan tapaan pikkuisen liikaa intoa ja ääntä. Lisäksi kun hyppyeste oli sijoitettu hiekalle ja Nevi ei siinä omiin taitoihinsa luottanut, ei pisteet tällä kertaa riittäneet tulokseen. Päätettiin kuitenkin lähteä metsään testaamaan viestiosuutta. Vielä muutama viikko ennen koetta Nevi piti isoa ääntä metsässäkin, joten arvottiin, kehdataanko metsään lähteä muiden häiriöksi. Onneksi lähdettiin, Nevistä ei nimittäin päässyt ääntäkään ja viestiosuudelta saatiin 169/170 pistettä! Ehkä pikkuinen pk-kärpänen pääsi puraisemaan, joten eiköhän meitä näe kokeissa jatkossakin :).