torstai 24. marraskuuta 2011

Köytökset ja köyden vyyhteäminen

Solmuja tulee aina välillä kokouksessa ja leireillä opetettua, mutta köytökset jää helposti vähemmälle huomiolle. Siksi päätettiin tiistaina niitä opettaa. Köytöksiä käytetään yleensä naulojen tilalla rakennelmissa pitämään sitä kasassa. Monesti pitää saada väliaikaisesti liitettyä puita yhteen esimerkiksi A-pukissa ojan tms. ylityksissä tai leirirakennelmissa. Rakennelmien täytyy olla helppo purkaa ja köyden avulla maastoon ei jää edes nauloja, joihin joku voisi satuttaa itsensä.

Köytöksistä yleisimmät ovat ovat risti- ja pukkiköytös. Pukkiköytöstä käytetään kun tarvitaan 90asteen kulma, ristiköytöksellä on mahdollista tehdä myös muunkokoisia kulmia. 

Molemmat köytökset aloitetaan tukkikytkyllä ja päätetään siansorkalla. Kumpikin on varsin helppo solmu.
Ensiksi harjoiteltiin pukkiköytöksen tekoa ja se sujui muutamilta erinomaisesti, kun taas joillakin oli hieman ongelmaa hahmottaa miten köydet menevät. Kukaan ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kaikki saivat tehtyä köytöksen lopulta oikein. Ristiköytöksen teko on hieman yksinkertaisempaa ja se sujuikin paremmin.

Köytöksen tärkein ja tietyssä mielessä vaikein osa on kiristyskierros. Kiristyskierroksilla köysi kiristetään puiden ympärille ja saadaan se pysymään paikoillaan rasituksenkin alaisena. Ei olisi nimittäin kiva, jos A-pukki romahtaa kesken joen ylityksen :). Kiristyskierrosten on oltava todellakin kireällä. Meille aikoinaan johtajat sanoivat ohjeeksi että ne pitää vetää rystyset valkoisina ja sormet verillä, tai ne eivät tule tarpeeksi kireälle ;)
Parhaiten oppii tekemällä ja harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Kokouksen lopuksi katsottiin vielä muutama tapa, miten köydet vyyhdetään ja säilytetään, ei nimittäin ole mukavaa mennä varastoon ja löytää kaikkia köysiä sekaisin samasta läjästä. Järjestys se on oltava partiossakin, vaikka se ei aina siltä näyttäisikään :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti