tiistai 11. lokakuuta 2011

Pikku toimittajan alkuja

Kokouksessa tänään suunniteltiin ensi viikon toimittaja-aktiviteettia. Tarkoituksena on, että ensi viikolla ei ole normaalia kokousta tiistaina vaan vartiolaiset käyvät maanantaina tai torstaina muiden kokouksissa vierailemassa ja tekemässä haastatteluja, juttuja ja galluppeja.

Lippukuntamme Terwaposti-lehdessä on ollut jo parin vuoden ajan vajausta jutuista ja yleensä on joutunut nakittamaan johtajia ja vartiolaisia kirjoittamaan juttuja leireistä ym. Nyt ajateltiin tosiaan että saadaan täytettä kerralla kunnolla ja samalla saadaan hoidettua tarpojien yksi aktiviteetti.
Kokouksen aluksi sovittiin kuka tekee jutun mistäkin ja milloin pitää olla kololla materiaalia keräämässä. Tämän jälkeen vartiolaiset alkoivat yhdessä miettimään kysymyksiä valmiiksi ensi viikolle.

Aikaa jäi vähän ylimääräistä ja koska vartiolaiset olivat innostuneita asiasta, rohkaisin heitä kirjoittamaan myös muita juttuja Terwapostiin. Siitä innostuivat kaikki ja juttu-ideoita lenteli kokouksessa useammankin lehden tarpeiksi :). Vielä kun onnistuisi pitämään innon yllä, niin hetkeen ei ole jutuista puutetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti