tiistai 18. lokakuuta 2011

Draamaa ensiapu-kurssilla

Viikonloppu tuli vietettyä Ea2:sen merkeissä Vasamolla. Ea-kurssit on tullut käytyä joskus aiemminkin, mutta käytiin vähän Reetan ja Tarzan kanssa verestämässä muistia ja hakemassa uutta tietoa. Oli ohjeet vähän muuttuneetkin viime kerrasta. Kylkiasennossakin nykyään toinen käsi tulee eteen, eikä ylös niinkuin ennen. Elvytyksessä saatiin opetella käyttämään defibrilaattoria (defi). Toki harjoiteltiin kovasti normaali PPE:tä.


Kurssi eroaa normi partio-viikonlopusta siinä että pääasiassa ollaan sisällä ja opiskellaan. Yleensähän suuri osa ajasta ollaan ulkona rymyämässä :). Johtajan näkökulmasta oli ihanaa ettei tarvinnut olla vastuussa mistään, joku muu järjesti kerrankin jotain meille. Ei huolta aikatauluista, ohjelmasta, vartiolaisista, ruuanlaitosta, ei mistään. Ainoastaan piti huolehtia että oli ajoissa takaisin opiskelutilassa tauon jälkeen. Opiskeltiin, syötiin, opiskeltiin, syötiin vähän lisää. Välillä harjoiteltiin asioita käytännössä. Ainoa miinus oli nuorten poikien (n.13-14v.) porukka, jotka häiritsivät koko muuta kurssia levottomuudellaan. Kukaan ei oikein tuntunut saavan niitä kuriin ja olivat kuulemma kouluttajien 20-vuotisen koulutus historian huonokäytöksisimmät kurssilaiset.

Lauantai-iltana oli sidonta-kilpailu. Kurssilla oli 4 viiden hengen vartiota. Jokaisella vartiolla oli vartionjohtaja, josta tuli kilpailun ajaksi monivamma-potilas. Valot sammutettiin 10 minuutiksi ja vartion tehtävänä oli tehdä niin monta sidosta vartionjohtajalle kuin ehtivät. Meidän vartio sai tehtyä 15. Hieman oli pakkopaita olo, kun siteitä ja sidoksia oli kirjaimellisesti päästä varpaisiin :D.

Illan lopuksi aikataulussa luki 'harjoitus, taktinen'. Kaikki jotka aiemmin olivat partiolaisten Ea-kursseja käyneet, tiesivät suurinpiirtein mitä odottaa, mutta joillain ei ollu mitään tietoa tulevasta. Toinen kouluttajista pyysi minua ja Reettaa potilaiksi ja lähdimmekin viettämään tyttöjen saunailtaa saunalle. Muut jäivät vielä kertaamaan harjoituksen kulkua luokkaan.

Saunan tapahtumia kuvaa hyvin Reetan face päivitys kurssin jälkeen :"Jenniina veti mua turpaan, joten kostin ja pamautin rautaputkella takaraivoon. EA-kurssilla on aina jotain pientä draamaa...". Eli otettiin tosiaan vähän yhteen, tuloksena Reetalla musta nenä ja komeat naarmut käsivarressa ja mulla tajuttomuus ja kallonpohjan murtuma. Onneksi oli kouluttajilla hyvät meikkaustaidot ja välineet mukana, ei tarvinnut oikeasti alkaa tappelemaan ;). Oli varsinkin nuoremmille kurssilaisille opettavainen tilanne tulla saunan ovesta sisään kun ovella makaa yksi potilas tajuttomana korva verta valuen ja toinen huutaa hysteerisenä pesutiloissa. Voin muuten kertoa että siellä kaikui ja vielä kun Reetta kunnolla omaksui roolinsa niin korvat soi vielä hyvän aikaa harjoituksen jälkeenkin :D. Mukavaa se silti oli, ei voi muuta sanoa. Harjoituksen jälkeen käytiin läpi oikean ensiavun lisäksi myös tuntemukset mitä tuli tilanteeseen saavuttaessa. Ea2:sen jälkeen kun pitää osata johtaa erilaisia tilanteita. Illalla vielä saunottiin ja Reetan ja Tarzan kanssa pelattiin muutamia pelejä korttia ennen nukkumaan menoa.

Sunnuntaina opiskelu jatkui ja yhden aikoihin oli koe viikonlopun asioista. Kaikki läpäisivät kokeen ja halukkaat saivat lunastaa 8€ arvoisen spr:n EA2-kortin. Loput saivat Pohjanmaan partiolaisten myöntämän todistuksen läpäistystä kurssista. Loppu kahvien jälkeen käännettiin auton nokka kohti
Oulua ja aloitettiin kotimatka monta uutta ja päivitettyä tietoa ja taitoa rikkaampana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti