lauantai 17. syyskuuta 2016

Askel lähempänä

Rukan kisojen postauksessa sivusin sitä, että Novan kanssa ei nollia turhan usein tehdä. Onhan meillä ollu kisataukojakin ja niiden jälkeen on aina hetki mennyt, että ollaan saatu meno kohdilleen. Monesti ollaan tehty hienoja ratoja, mutta aina nollat on jääneet pienen virheen taakse. Syynä on ollut rimat, kontaktin katkeaminen koiraan, väärälle esteelle ohjaus, lentokeinut, keppivirheet jne.
Tänään startattiin OKK:n kisoissa ja radan oli suunnitellut tuleva tuomari Mika Kangas. Mika myös tuomaroi radan Kari Jalosen valvovan silmän alla. Rata oli sopivan jouheva vaatien myös tarkkuutta ja koiran hallussa oloa. Yksi kerrallaan selvittiin Novan kanssa esteistä ja vaaranpaikoista, muutaman kerran olin vähän myöhässä tai hieman väärässä paikassa, mutta Nova onneksi paikkasi ja teki tarkkaa työtä. Ohjaus piti loppuun asti ja tänään kaikki vihdoin natsasi kohdalleen :). Olihan se mahtava fiilis maalissa, kun kuuluttaja kertoi, että rata oli nopea nolla :). Medejä oli vain kolme ja kaksi muuta saivat hylätyn, joten Novan kanssa otettiin oikeutettu voitto ja toinen kakkosten LUVA :). Nyt vielä metsästetään viimeinen aginolla luvalla ja sitten ollaan 3-luokassa.





Radan jälkeen lähdettiin lenkille Sarin & Belkun ja Marja-Leenan & Balin kanssa. Sillä aikaa ratahenkilöstö oli näppärästi rakentanut radan ja rataantutustuminen oli pyörähtänyt käyntiin. Halliin tultiin sopivasti rataantutustumisen päätyttyä :D. Suunniteltiin sitten radat maksien aikana radan laidalta ja lähdettiin rohkeasti yrittämään. Sari ja Belkku lähtivät porukasta ensimmäisenä ja ainoa virhe oli radan lopun puomin alastulokontakti 5. Marja-Leenalle ja Balille tuloksena myös kontaksi 5. Novan kanssa lähdettiin radalle medeistä toisena. Hyvin löydettiin oikeille esteille, ainoa virhe oli keppien 5, Nova tuli kesken pois kun oma sijoittuminen ja liikkuminen oli huono. Se vitonen riitti kuitenkin medien voittoon, mineissä Sari vei voiton ja Marja-Leena 3. sijan, että ei me ihan huonoja oltu :D. Jospa sitä kuitenkin tästä lähin koittaisi ehtiä tutustumiseenkin :).




Mahtava fiilis jäi tämän päivän radoilta, huomenna jatketaan Kari Jalosen radoilla.

Nova <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti