tiistai 7. helmikuuta 2012

Pakkasta, sähkökatkoja ja talvisia lenkkejä

Kuten kaikki varmaan on huomanneet, pakkasta on ollut jo jonkin aikaa reilusti yli -20 astetta, edes -30 astetta ei ole tuntematon luku lämpömittarissa. Lenkit on koirien kanssa mukavan reippaita, kun nekään ei tarkene pysähtyä joka hajun kohdalla, pikaisesti vain käyvät asioillaan ja matka jatkuu :). Onneksi on hyvät takit että tarkenevat.


Reilu viikko sitten agilityssä ei ollut kuin yksi koirakko meidän lisäksi. Kylmän kelin vuoksi hypyt laskettiin 25 cm:iin ja aluksi otettiin muutama lämmittelykierros ympyrän muotoisella radalla, jossa harjoiteltiin irtoamista. Sitten olikin vähän kinkkisempi rata kontaktien sijoittelun kannalta, mutta onneksi ei ollut montaa koiraa, niin ehdittiin rauhassa treenata.

Maanantaina alkoi harjoittelu-projekti Esjulla. Sain tietokoneen, työtilan ja vähän vanhoja tietoja edellisestä kerrasta kun vastaavaa projektia on aloiteltu. Maanantait ja tiistait menee siellä ja loppu viikko koulussa. Pikkuhiljaa alkaa päästä käsiksi työn tekoon ja mitä pidemmälle projekti etenee, sitä selvemmäksi käy sen laajuus ja vaativuus. Projekti on kumminkin äärettömän mielenkiintoinen ja porukka firmassa mukavaa, joten eiköhän motivaatiota löydy jatkossakin :)

Viime viikon maanantaina oli sähkökatko Oulussa, tai oikeastaan Huonesuolla. Ruskon puolella valot vain välähtivät pari kertaa, mutta Huonesuon puolella ne hävisi kokonaan yhden aikaan. 220kV sähkötolppa oli kaatunut 110kV tolpan päälle Huonesuolla. Joutuivat ajamaan alas sekä Toppilan että Merikosken voimalaitokset ja vian korjaaminen ei ollut ihan pikku juttu. Kolmen jälkeen tulin töistä kotiin. Tino ja Iskä olivat kotona koirien kanssa. Sähköt oli juuri ehtineet mennä ennen kuin olivat ehtineet ruokaa laittaa, leivinuuni oli sentään lämmitetty sunnuntaina, niin ei palellut vaikka lämmöt olikin poikki. Jääkaapissa ei ollut mitään mitä olisi saanut ilman sähköä laitettua, pakkasessakin vain pakastepitsoja. Molemmat kotona olleet autot oli seisseet pihalla vähintään edellisestä illasta asti, joten eihän niitä saanut käyntiin, ei siis voinut pitsaa hakea kauempaakaan... Iskä ehdotti että joku hakisi makkaraa lähikaupasta ja paistettaisiin leivinuunissa. Onneksi mietittiin asiaa kaksi kertaa, sillä kauppakin on Huonesuolla ja ei sielläkään sähköä ollut, liekkö siis kassat ym. toimineet. Pojat lähtivät sitten reippaina kävelemään Ruskon puolelle citariin. Saivatkin ostettua makkaraa jota sai paistettua uunissa. Olihan siinä tietenkin tunnelmaa paistaa leivinuunissa makkaraa ja syödä kynttilän valossa :). Sähköt tuli takaisin puoli yhdeksän aikoihin, kahdeksälta olivat sähkömiehet vielä Parkkisenkankaantiellä kiipeilemässä sähkötolpissa vikoja korjaamassa.


Perjantaina ja lauantaina käytiin lenkillä Ryhmä Rämän kanssa, eli mukana oli minun ja Katin lisäksi kaikki viisi koiraa. Lauantain akäytettiin hyväksi harvinaista auringon paistetta ja otettiin muutamat kuvat koirista. Montaa kuvaa ei viitsinyt per koira ottaa, kun pakkasta oli taas jotain 20 ja 30 välillä. Tässä kuitenkin parhaat otokset meidän sessuista.
Milli
Kuvaaja: Kati Nevala

Nano
Kuvaaja: Kati Nevala
Lenkin jälkeen kaikki koirat saivat jäiset naudan pallonivelet ajankulukseen. Oli kyllä koirien mielestä semmoiset herkut ettei paremmasta väliä. Ihana oli katsoa kun kaikki kalusivat luitaan tyytyväisenä sulassa sovussa. Ei sen parempaa näkyä olekaan kuin tyytyväinen lauma koiria ♥.

Maanantaina meinasin järkyttyä kun katsoin lämpömittaria aamulla. -9 astetta?!? Käväisi jo mielessä että mittari on rikki kun kakkonen puuttuu ysin edestä ;). Riitti kun vilkaisi ulkona pyryttävään lumeen niin uskoi mittariakin. 


Tiistaina palattiin takaisin kunnon pakkasiin. Aamulla -27.8 ja laskee. Pyöräkin meinasi jo hyytyä pakkasessa, välillä polkimet pyörivät vain tyhjää vaikka ketjut oli paikallaan ja kaikki muutenkin kunnossa. Puoli tuntia ehsin olla töissä kun Tino soitti että nakkaanko sen kouluun, sillä oli puhjennut pyörästä rengas. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä polkemaan kotiin. Matkalla pyörä jäätyi lopullisesti eikä suostunut enää kulkemaan, joten loppumatka piti taluttaa. Pihalla odotti kaksi Opelia, joista kumpikaan ei tietenkään ollut lämppärissä. Pari kertaa yritin omaani käynnistää, mutta eihän siihen eloa saanut. Toinen Opeli oli hautautunut parinkymmenen sentin lumikinoksen alle. Se onneksi lähti käyntiin. Vielä piti lumet siirtää pois edestä ja omaa Opeli työntää puoliksi pois pihalta, jotta toisella pääsi liikkeelle. Loppujen lopuksi Tino saatiin kuitenkin kouluun ja kokeeseen. Takaisin tullessa oli iloinen yllätys huomata että töissä sai auton lämppäriin, ei tarvinnut kylmänä enää käynnistää. Kun Tinon hain koulusta, laitettiin samalla minun Opelini akku latautumaan. Iskä antoi puhelimessa ohjeeksi että punainen punaiseen ja musta mustaan :D. Illalla auto onneksi lähtikin nätisti liikkeelle.


Viikonloppuna pitäisi olla agility-kisat. Saa nähdä onko halli lämpimänä, viime viikonlopun treenit jouduttiin perumaan kun pakkanen oli jäädyttänyt öljyn ja halli ei lämmennyt. Viikonloppunapa tilanne selviää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti