Joulu

Joulu tuli ja meni. Lähdettiin koko perheen voimin jouluksi mökille Syötteelle. Mummi ja Ukki tulivat myös Kuopiosta käymään. Äiti, Iskä ja Tino menivät jo 22. päivä, itse jäin vielä odottamaan Mikoa armeijasta ja menimme perässä seuraavana päivänä. Ja olihan sitä jotain ostoksiakin vielä mitä piti tehdä. Äiti oikein vannotti ennen lähtöä, että jos seuraavana päivänä ei ole listaa tarvittavista tavaroista, pitää soittaa ja pyytää se :D. Listalle tuli mm. 20 tuoretta luumua ja muskottipähkinä-maustetta... 

Iltapäivästä lastattiin auto ja peräkärry mukaan ja lähdettiin mökkiä kohti. Edellisenä päivänä menijöillä oli auto jo täynnä tavaraa, mutta kyllä sitä tavaraa jäi meillekkin kuskattavaksi ihan kiitettävästi. Kärry piti ottaa mukaan, sillä mökiltä tuli viestiä että lumilinko pitää ottaa mukaan, valkoinen joulu oli siis tiedossa. Oulussakaan ei mustaa joulua olisi tarvinnut viettää, mutta mitä lähemmäs Syötettä päästiin, sitä lumisemmaksi maisema kävi. Autoa ei pihalle saanut, joten laitettiin se tien päässä olevalle levennykselle. Isä alkoi tekemään lumitöitä ja Miko haki tavaroita autosta, moottorikelkan ja pulkan avulla ;). Matkaahan oli ainakin  pari kymmentä metriä.

Mummi ja Ukki olivat ehtineet mökille ennen meitä, joten koko porukka oli koossa. Vaikka tänä syksynä ostettu mökki on isompi kuin entinen, jouduttiin joulukuusen paikkaa miettimään. Onneksi sille löytyi paikka sohvien välisestä nurkkauksesta, jossa se oli kauniisti esillä, mutta ei kuitenkaan tiellä. Perjantaina tuiskusi lunta vielä lisää. Lenkillä koiria oli vaikea erottaa lumipenkasta, jopa musta Milli meinasi kokea pika-blondauksen :).

Lauantainaksi oli suunniteltu joulu-kirkko. Meillä ei olla oikeastaan uskonnollisia joulu-kirkkoa lukuunottamatta ja sekin on täysin vapaaehtoinen. Loppujen lopuksi lähdettiin Mummin ja Äidin kanssa kolmestaan, ensin vain siirrettiin poikien auton eteen jättämä lumilinko pois tieltä, ei Äiti kiitellyt poikia kun nähtiin niitä matkalla, olivat lenkiltä palaamassa. Iskä ei ollut myöskään muistanut jättää navigaattoria mökille, kukaan ei nimittäin ollut kyseisessä kappelissa ennen käynyt. Muutaman kerran piti matkalta soittaa ja tarkistaa suunta, mutta ehdittiin paikalle niin hyvissä ajoin että päästiin istumaankin. Kappeli oli n.30km päässä Syötteeltä. Se oli aivan ihana, pieni melko uusi kappeli metsän keskellä, hautausmaa sen takana. Äidin kanssa katsottiin ensin että rippikoululaiset ovat tulleet auttamaan, ja pieni yllätys koettiin kun yksi poika istui urkujen taakse ja esiteltiin kanttoriksi :D. Tilaisuus oli hyvin kaunis ja pappi löysi saarnassaan joulu evankeliumiin uuden kannan, joka sai itsekkin ajattelemaan. Sanoi sitä joulun ihmeeksi, että sama tarina, joka on kuultu lukuisia kertoja, jaksaa aina kiinnostaa. Ei ole montaa elokuvaa tai kirjaa, joka vielä muutaman kymmenen katselu tai luku kerran jälkeen jaksaisi kiinnostaa niin kuin joka jouluinen evankeliumi...

Mökille takaisin päästyämme alettiin laittamaan joulu-ateriaa. Äiti teki alku-ruuaksi jossain kokkaus-ohjelmassa näkemiään lohi-"kakkuja", lohi siivuja aseteltiin kuppiin, sisälle laitettiin mädistä ym. tehtyä tahnaa ja koko hoito kipattiin lautaselle. Pääruoka oli melkeimpä laatikoiden lämmittämistä ja perunan keittämistä vaille valmista, kaiken muun pystyi vain nostamaan pöytään. Tinon kanssa alettiin tekemään jälkiruuaksi luumu-juttua :D. Aloin pilkkomaan kaksikymmentä tuoretta luumua pieneksi paloiksi sillä aikaa kun Tino teki muun keitoksen valmiiksi. Pilkottuja luumuja keitettiin muiden ainesten kesken kunnes luumut sai muussattua tasaiseksi. Vähän piti välillä maistaa ja Tinon kanssa pä'ätettiin lisätä vähän hunajaa luumujen voimakkaan maun takia. 

Ruokaa oli paljon, niinkuin jouluna kuuluu ollakkin. Pääruuan jälkeen alettiin asettelemaan jälkiruokaa kuppeihin. pohjalle tuli ensin partaäijä-jugurttia ja sitten luumu-juttua. Siinä vaiheessa huomattiin että koristeeksi pitäisi olla paahdettuja Cashewpähkinöitä. Ei sitten auttanut muu kuin alkaa paahtamaan. Paahtaminen sujui ihan hyvin, mutta ongelmia ilmenikin sitten kun pähkinät piti saada annoksien päälle. Otin pähkinöitä lusikalla kuumalta paistinpannulta ja jotenkin onnistuin tökkäämään sormeni pannun reinaan, tämä aiheutti tietenkin refleksin, joka johti lusikassa olevien tulikuumassa öljyssä paistettujen pähkinöiden lentämiseen. Ja osumiseen suoraan nenään :D. Taas yksi syy miksi opiskelen insinööriksi enkä kokiksi, aivan liian vaarallista. Oli sitten nenän päässä kiva joulun punainen jälki muistona.

Joulupukkia meillä ei ole käynyt enää muutamaan vuoteen, suurin ongelma käytännöstä luopumisesta taisi olla äidillä, ei vissiin halunnut myöntää että nuorinkin lapsista oli jo silloin rippikoulu-ikäinen. Nykyään siis jaetaan lahjat suoraan. Miko antoi ensimmäisenä lahjat ja Iskälle antoi itseltään, minulta ja Tinolta piuhan. Iskä kun on halunnut saada uuden tablettinsa yhdistettyä yläkerran kotiteatteriin (kyllä, meiltä löytyy mökiltä kotiteatteri, kotoa sen sijaan ei). Harmi vain että piuha ei siihen sopinutkaan. Onneksi, kun Miko oli saanut muut lahjat jaettua, löytyi auton takakontista vielä blu-ray -soitin, johon piuha sopi paremmin ;D. Ei sentään ihan niin lopussa rahat ole, että pitäisi yksi piuha kolmestaan ostaa. Kaikki saivat lahjoja taas ylenmäärin. Ja kyllä täytyy myöntää että melko paljon jäi plussalle lahjojen rahallista arvoa katsoessa. Verraten siihen, että itse olisi samat tavarat ostanut. Paras lahja oli kuitenkin se että saatiin viettää aikaa yhdessä kaikessa rauhassa pitkästä aikaa. Koiratkin olivat tyytyväisiä lahjoihinsa. Milli rakastaa pakettien avausta, Nano ei siitä niin perusta. Parhaat lahjat näyttivät olevan molemmille koirille Mummin itse tekemät lihapullat. Oli molemmille koirille tehnyt varta vasten oman joululahjaksi :). Siihen voi kyllä koirien kanssa yhtyä, moni asia ei Mmmin lihapullia voita.

Tulkoon joulu-kappale tuo ainakin minulle jouluisen tunteen. Illalla tietenkin vielä saunottiin ja katsottiin leffaa. Täytyy myöntää että Rare Exports ei ollut se kaikkein perinteisin joulu-elokuva ;).

Joulupäivänä otettiin kans rennosti ja nukuttiin pitkään. Koirien kanssa lenkkeiltiin ympäriinsä Syötteen maastossa ja teillä. Tuolla ei koirien irtipito ole ollut yhtä tarkkaa kuin kaupungissa ja monesti meilläkin koirat on irti. Harvoin kellään on mitään sanottavaa asiaan ollut, meillä sessut osaavat ohittaa vastaantulijan käskystä, viimeistään kun käsketään paikalle tien sivuun. On niille kuitenkin yleensä joku narunpätkä taskussa hihnaksi jos porukkaa on paljon. Joulupäivä meni pitkälti oleskellessa ja Iskän lahjaksi saamaa stereogrammi-kirjaa tuijotellessa. Se kirja oli koko ajan jonkun käsissä. Ukki erityisesti koukuttui siihen tekniikan hoksattuaan :D. Illalla katsottiin Joulutarina-elokuva, pikkuisen perinteisempi kuin edellis-iltainen. 

Tapanina osa porukasta suuntasi kotia kohti. Mummi ja Ukki lähtivät heti aamusta ajamaan takaisin Kuopioon ja Mikokin söi aikaisen lounaan ja lähti takaisin Ouluun, ettei myöhästy armeijan kuljetuksesta. Pikkuisen alkoi meillä äidin kanssa pinna kiristymään, kaiken olisi pitänyt tapahtua heti, eikä ihan kohta. Sama meno jatkui vielä tiistainakin. Varsinkin asiat jotka liittyy koiriin tuppaavat kärjistymään kun pinna kiristyy. En ole vielä edes ädille tarkemmin selittänyt mitä hieroja sanoi koirista ennen joulua. Äiti ei oikein osaa ottaa tuommoisia asioita tosissaan. Joskus tuntuu turhauttavalta käydä kotona ja saada äiti esimerkiksi antamaan koirille sopivaa määrää ruokaa. Ei voi kuulemma antaa vähempää ruokaa ettei niillää ole nälkä... Siitä syystä Nano on pahimmillaan painanut lähes yhdeksän kiloa, se kun varmasti tappaisi itsensä syömällä, jos sille antaisi tilaisuuden. Kuolisi kyllä varmasti onnellisena. Nyt paino on onneksi tippunut, mutta vielä saisi tippua. Iskä onneksi ottaa asian tosissaan. Molempien mielestä kuitenkin esimerkiksi koirien käyttö hierojalla on täyttä rahan tuhlausta. 

Mökillä olossa on huono puoli se, ettei saa olla kunnolla yksin. Jossain vaiheessa kävi jo mielessä että lähden seuravalla bussilla Ouluun, ei enää pinna riitä. Iskän kanssa tullaan toimeen pidempikin aika yhdessä, sillä se osaa antaa omaa tilaa ja rauhaa enemmän kuin äiti. Se, että en lähde jokaiselle lenkille mukaan, ei tarkoita sitä että olisin laiska tai että en haluaisi ulkoiluttaa koiria. Se yksinkertaisesti voi johtua siitä että haluan olla sen hetken yksin. Välillä oli pakko mennä yläkerran sohvan nurkkaan lukemaan kuulokkeet korvilla ja musiikki kovalla, sai edes kuvitella olevansa yksin. Onneksi oli hyvät musiikit mp3:ssa. Neljä levyllistä Twilight-elokuvien soudtrackeja ;).

Äidin piti tulla keskiviikoksi takaisin töihin, joten tiistai-illasta ajeltiin Äidin ja Tinon kanssa kotiin. Iskä jäi koirien kanssa mökille. Se hyöty etätyöstä on, että on sama tekeekö sitä Oulussa vai Syötteellä :). Koirat ei taaskaan olleet lähdössä mukaan, ne nauttii kun saavat olla mökillä. Jonkun lähtiessä olevat yleensä sohvalla tai korkeintaan eteisen kulmalle tulevat sen näköisenä, että "heippa, lähtekää te vaan, me jäädään kyllä tänne" :D. Koirien toive toteutui nyt, sillä ei vielä ole varmaa meneekö kukaan muu mökille ennen kuin uuden vuoden jälkeisen viikon lopulla. Iskällä ja koirilla kun ei ole edes autoa mökillä. Saa nähdä pitääkö käydä itse hakemassa koirat 8.päivä agility-treeneihin, vai ovatko jo kotiutuneet.

Kotona ei ollut satanut paljoa lunta, mutta se vähä oli jäätynyt kovaksi kerrokseksi pihalle ja auton päälle, joten hommaa riitti. Lopulta kuitenkin pääsin minäkin kämpille. Ihanaa olla ihan rauhassa yksin!

Lopuksi vielä kinkun sulattelu avuksi ennen uutta vuotta Röllin voimistelulaulu.