tiistai 24. tammikuuta 2012

Parit juoksu-treenit

Sekä 15. että 22.1. agility-treenien radat oli suorempi linjaisempia kuin aikaisemmin, eli vaativat enemmän juoksemista. 15. päivä radalla ei ollut keppejä eikä siltaa, mutta A-este oli. Rata oli vielä pidempi kuin kisa-radat, ne tuntuu lyhyiltä tuon jälkeen. Radat meni molemmilla melko hyvin. Jotain pientä viilausta siellä täällä. Millin kanssa lähinnä vauhdin kasvatusta. Nano ei sitä kyllä tarvitse, perässä ei pysy nykyiselläkään vauhdilla :D. Millille selvästi sopii paremmin suoralinjaisemmat radat kuin jatkuvaa pyöritystä vaativat, se saa itseluottamusta radalla kun saa itsekkin lukea sitä kunnolla, ja meno oli vauhdikasta varsinkin loppusuoralla. Toinen kierros otettiin heti perään. Rataa muutettiin vaihtamalla esteiden järjestys päinvastaiseksi. Ja jotta juokseminen ei loppuisi kesken, aina virheen sattuessa joutui aloittamaan alusta. Nanon kanssa mentiin ensin ja virheittä päästiin loppuun asti. Yksi kohta otettiin radan jälkeen vielä uusiksi, että ohjaus sujui niin kuin piti ja Nano teki pienemmän mutkan. Millin kanssa mentiin myös rata virheittä, meinasi vaan jaloista loppua puhti jo loppusuoralla, onneksi Milli osaa irrota. 


Tiistaina otin koirat mukaan ja käytiin Mustista ja Mirristä ostamassa molemmille uudet Pomppa-takit. On muuten hyvät. Pitää koirien lihakset lämpimänä ja on hyvän malliset molemmille.

22. päivä oli vuorossa hyppy-rata. Matkalla oli pari pimeää putkea, kaksi putkea vierekkäin, jotka suoritettiin peräkkäin. Nanon kanssa toimi hyvin kun jäi alla puoleen väliin putkea, ja käskytti Nanon sieltä toiseen putkeen. Milli piti käydä saattamassa pidemmältä, se muuten tuli luokse putkien välistä. Nanolla oli taas ongelma kepeillä. Se yhtäkkiä lopetti pujottelun taas toiseksi viimeisellä kepillä. Näytti melkein kuin se olisi säikähtänyt keppiä. Ei meinannut siihen väliin mennä vaikka erikseen ohjasi siihen. Muuten rata meni hyvin. Loppusuoralla varsinkin oli ihana katsoa, kun Nano juoksi täysillä loppuun ja nautti menosta ♥. Millin kanssa rata meni sujuvasti, putkilla piti tasapainoilla saattamis-matkan kanssa. Liian pitkällä Milli teki ison kaarroksen käännöksessä, liian lyhyellä Milli tuli luokse putkien välistä. Kepeillä Millillä ei ollut mitään ongelmaa.


Toinen kierros tehtiin taas päinvastaisella este järjestyksellä. Kummallakaan ei ollut ongelmia radalla. Millillä oli vähän pitkät käännökset putkilla, mutta se oli kieltoa parempi. Tasapainoilua, tasapainoilua... Yllättäen Nanolla ei ollut mitään ongelmaa kepeillä kun ne mentiin toiseen suuntaan. Joskus kun pääsisikin noiden pään sisään ja tietäis mistä se milloinkin kiikastaa -.-.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti