maanantai 7. maaliskuuta 2016

Tokon Avo-luokan korkkaus

Kävin mielenkiinnosta seuraamassa OKK:n edellistä toko-koetta ja katsomassa että miltä avoin-luokka nykyään käytännössä näyttää. Tarkoitus oli että Novan kanssa jatketaan toko-kokeissa käymistä ensi syksynä, mutta seurakaverit sai houkuteltua ilmoittutumaan seuraavaan OKK:n kokeeseen. Siitä se ajatus sitten lähti. Osa liikkeistä oli ihan vaiheessa, joten alettiin niitä treenaamaan ja houkuteltiin vielä Minttu ja Nevi mukaan alo-luokkaan. Pari kertaa treenattiin Mintun kanssa, töistä pääsin karkaamaan muutamiin toko-treeneihin ja loppu työ tehtiinkin sitten mökillä. Ostin itselle merkin ja ruutunauhan merkkeineen ja niitä kuskailtiinkin sitten Oulu-Syöte väliä koetta edeltävä kuukausi :D.
Ruutu ja merkki aiheutti eniten päänvaivaa. Ensin Nova pysähtyi merkin taakse ja kun sain sen opetettua kiertämään, se yleisti kiertämisen kaikkiin törppöihin ja oli ruudussa kiinnostuneempi tötsistä kuin keskelle menosta. Lisäksi treenattiin kaukoja, jättäviä ja seuraamista aina kun ehdittiin. Joka aamu tai ilta tehtiin jotain. Ruudun kanssa sai ensin hakata päätä seinään, mutta lopulta löysin Novalle sopivan treenitavan ja se alkoi sujumaan :). koetta edeltävällä viikolla jättävät tuntui olevan ihan hukassa ja tuntui että Nova arpoo asennon kuuntelematta käskyä ja yleensä araus meni aina pieleen. Viimeisissä treeneissä perjantaina korvat oli taas päässä ja homma sujui :).

Kokeeseen lähdettiin sunnuntai aamuna. Hallilla yllätti taas toko-kokeen hiljainen ilmapiiri. Tuntuu että siellä on aina niin hiljaista, ettei uskalla puhua ääneen, ettei vaan häiritse ketään. Novan kanssa oltiin avoimen-luokan kolmas koirakko, joten mentiin hyvissä ajoin hallin nurkkaan rauhoittumaan ennen omaa suoritusta. Ensiksi oli vuorossa paikallaolo. Ensimmäisessä ryhmässä oli 5 koirakkoa: belgi, kultsu, Nova, bortsu ja collie. Koirat jätetttiin riviin ja käveltiin 25m päähän. Joku kuului haukkuvan rivissä ja matka tuntui ihan hirvittävän pitkältä kun ei nähnyt mitä selän takana tapahtuu. Kääntymisen jälkeen pystyi hieman hengästämään, kun näki, että kaikki istuivat paikoillaan. Nova tai joku muu kuului vinkuvan ja ajattelin sen laskevan arvosanaa muutamalla pisteellä. Minuutin jälkeen palattiin ensin koirien taakse ja sitten sivulle. Hieman yllätyin, kun tuomari näytti meidänkin kohdalla arvosanaksi 10! Paikkiksen jälkeen palkkasin Novan ja palattiin takaisin nurkkaan rauhoittumaan. Tällä kertaa avoin-luokka oli kahdessa erässä. Ensimmäisessä osassa oli seuraaminen, liikkeestä seisominen, luoksetulo, liikkeestä maahan ja ruutu. Toiseen osaan jäi nouto, kaukokäskyt, hyppy ja merkin kierto.

Lähdettiin suorittamaan ensimmästä osaa ja Novaa tuntui kiinnostavan enemmän hajut kuin tekeminen. Kuitenkin kun seuraamiskaavio alkoi, Nova oli täysillä mukana ja teki hienosti töitä :). Novan seuraamispaikka oli tuomarin mielestä hieman liian kaukana ja muutama huomion herpaantuminen kaavion aikana tuli. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä. Liikkeestä seisomisessa Novalla herpaantui keskittyminen alkumatkasta, mutta korjasi sen itse ja teki hyvän pysähdyksen. Luoksetulossa ei Novalla ollut mitään ongelmaa, sama juttu liikkeestä maahanmenossa. Sitten oli vielä vuorossa ruutu. Vähän jännitti että onko treenaaminen mennyt perille, vai ollaanko tehty turhaa työtä. Lähtöpaikalla Nova merkkasihyvin ruudun ja käskystä lähti hienosti oikeaan suuntaan. Vasen törppö meinasi vetää Novaa puoleensa, mutta muisti että keskelle piti mennä ja sinne myös meni. Käskystä pysähtyminen  ja maahan meno. Menin Novan viereen ja hienon perusasennon jälkeen pystyi jo huokaisemaan helpotuksesta. Kaiken kruunasi tuomarin näyttämä 10 pistettä! Kyllä kannatti sitkeästi treenata iltaisin mökkitiellä :). Taas päästiin palkalle ja odottelemaan taas seuraavaa osiota.


Seuraava osa alkoi noudolla. Siinähän Novalla ei tunnetusti mitään ongelmaa ole ja hienosti kapula palasi sivulle. Kaukokäskyt vähän jännitti, matka tuntui paljon pidemmältä kuin treeneissä. Nova näytti kaikille että hän kyllä tämän osaa ja teki täyden 10 suorituksen <3. Sama juttu hypyllä, tuttu juttu ja helppo 10 pistettä ;). Merkin kierto oli vuorossa viimeisenä. Alku oli lupaava, Nova lähti hyvin, mutta merkki oli hukassa ja irtosi komeasti kentän toisessa päässä olevaan ruutuun :D. Ei löytynyt merkki toisellakaan käskyllä, joten siitä 0, mutta kokonaisvaikutelma oli kuitenkin 10 :). Merkin treenaus siis jatkuu. Samassa liikkeessä näytti olevan ongelmia muillakin, taisi neljä yhdeksästä koirasta sen löytää.



Yhden liikkeen nollaamisesta huolimatta sen verran komea pistesaldo kerättiin, että kirkkaasti päästiin 1-tuloksen puolelle ja sijoituttiin toiseksi :). Melko uskomattoman hieno kaveri Nova on <3.


Pisteet jakautui seuraavasti:
Paikalla istuminen ryhmässä 1 min 10
Seuraaminen 8,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Luoksetulo 10
Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno (ruutu) 10
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 10
Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 0
Kokonaisvaikutelma 10
Yhteensä 284
Tuomari Allan Aula

Nevi ei huonommaksi jäänyt alo-luokassa, hienoilla pisteillä 1-tulos, kunniapalkinto ja toinen sija :).


torstai 25. helmikuuta 2016

Vuoden sheltti-kilpailut

Ilmoitin Novan Pohjois-Suomen Shelttien vuoden rally-tokosheltti ja vuoden tokosheltti kilpailuihin. Rally-tokossa ajattelin että jotain mahdollisuuksia voisi olla ja rally-tokossa oli sijoitu toiveissa, hyviä pisteitä kuitenkin oli viime vuodelta. Melkoinen yllätys oli kun rally-tokossa saatiin hopeaa ja tokossa päästiin pronssille :D.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Agiliitoa

Töiden tki agilityä on päästy treenaamaan todella vähän, mutta silti käytiin kisoissa yrittämässä. Nollia ei meille vieläkään suotu, sillä vaikka Nova oli uskomattoman upea, kartturi oli sen verran hukassa, ettei ihan kaikkia esteitä löydetty numerojärjestyksessä. Hauskaa meillä silti oli ja se oli tärkeintä :).

Video ekalta radalta

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Rally-tokon voittaja-luokka

Blogin päivitys on taas päässyt vähän unohtumaan, niin nyt on hyvä hetki summata Novan ura rally-tokon voittaja-luokassa.

Lokakuun alussa Novan kanssa saatiin avoimen-luokan kolmas tulos ja siirryttiin voittaja-luokkaan. Syksystä asti ollaan treenattu Mari Jääskeläisen opastamina voi-mes ryhmässä OKK:lla ja Sm-kisojen jälkeen alettiin tosissaan paneutumaan voittaja-luokan liikkeisiin. Isoin ero oli oikealla puolella seuraaminen ja sillä puolen tehtävät liikkeet. Lokakuun lopussa OKK järjesti rally-toko kilpailut ja eihän sitä kotikisoja voi väliin jättää, joten rohkeasti lähdettiin yrittämään :).

Mintun kanssa ollaan koulutettu syksystä asti alokas-luokan ryhmää, niin oltiin aamusta seuraamassa osan ryhmäläisten kisa debyyttiä. Mahtavia tuloksia sieltä tulikin, suurimmalle osalle molemmista kisoista ja kaikille vähintään yhdestä kisasta hyväksytty tulos hienoilla pisteillä :).
Avoimessa luokassa jännitettiin sitten vuorostaan Minttua ja Neviä. Pienien alkuvaikeuksien jälkeen hieno hyväksytty rata ja RTK2. Toiseen kisaan pääsivät siis Novan ja minun kanssa samalle voittaja-luokan radalle.

Ennen ensimmäistä rataa ei jännittänyt normaalia enempää, mutta kun päästiin lähtöpaikalle asti, niin sitten jännitys iski todenteolla. Jännitys näkyi radan alussakin omana sekoiluna mm. 2*saksalainen täyskäännös -kyltillä ei millään meinannut askeleet sopia kohdalleenja Novallekkin oli vähän epäselvää, että mitä ollaan tekemässä. Uusittiin ja toisella kerralla onnistui paremmin ja päästiin jatkamaan matkaa. Muutaman kyltin päässä oli 3 askelta peruuttaen -kyltti. Ennen rataa olin päättänyt, että jos kyltti ei kerralla onnistu, sitä ei uusita. Sitä ei olla kunnolla ehditty treenaamaan kuntoon, niin ei sitä voi silloin kisoissakaan vaatia. Kyltille saapuessa Nova pyörähti ympäri. Suoritettiin peruutus siitä huolimatta ja jatkettiin matkaa. Siitä saatiin siis -10 TVÄ. Radan edetessä jännnitys pikku hiljaa helpotti ja loppu radalla otettiin pieniä virheitä epätarkkuuksista. Maaliin tulon jälkeen oli meidän ensimmäinen käytösruutu. Käytösruudun koirakko suorittaa radan jälkeen tuomarin osoittamassa paikassa ja koiran tulee pysyä tuomarin osoittamassa asennossa voi-luokassa 2 minuuttia ja mes-luokassa 3 minuuttia. Tällä kertaa se suoritettiin edessä maaten. Vähän jännitti miten Nova jaksaa keskittyä, kun ei ole saanut radan jälkeen palkkaa, mutta Nova suoriutui siitä erinomaisesti :). Pisteitä saatiin 84/100, eli hyväksytty tulos ensimmäiseltä voittaja-luokan radalta :D.



Toiselle radalle en saanut Novan virettä kuntoon ja taisi molempia väsyttää pitkä päivä. Alku rata sujui hyvin, mutta kun  2*saksalainen ei onnistui vasta kolmannella kerralla niin taisi molemmilla pakka hajota. Nova kestää välillä huonosti uusimista, niin olisi pitänyt hyväksyä -10 viimeistään ekan uusimisen jälkeen. Nyt oli uusimiset käytetty, joten kun Nova suoritti istu, seiso, istu -kyltin istu, seiso maahan -kylttinä, niin sitä ei pystytty enää uusimaan. Radan lopussa ollut hyppykuvio oli kinkkinen, ja vaikka siitä selvittiin muutamalla virhepisteellä, oli niitä radan lopussa sen verran, että loppupisteet olivat 66/100, eli muutma piste alle hyväksytyn tuloksen.


Seuraavan kerran kisaamista jatkettiin OKK:n kisoissa 30.1.2016. Aamulla palasin ensiksi takaisin alokas-luokkaan, sillä lupasin Veeralle ohjata Watti-saksanpaimenkoiraa, sillä Veera oli itse töissä. Käytiin Watin kanssa treenaamassa kerran edellisellä viikolla ja treenailtiin vielä vähän ennen radalle menoa. Oli mukava ohjata välillä ihan erilaista koiraa. Rataantutustumisessakin joutui rataa katsomaan eri silmällä, sillä isompi koira tarvitsee enemmän tilaa ettei osu kyltteihin käännöksissä ym. Rata Watin kanssa meni hienosti. Ensimmäinen kyltti uusittiin ja sen lisäksi saatiin kolme yksittäistä kontrollivirhettä liian tiiviistä seuraamisesta. Tuloksena siis hyväksytty tulos pisteillä 94/100 ja Watille RTK1 :). Kiitos Veeralle, että sain ohjat Wattia :). Video suorituskesta löytyy Veeran blogista.

Novan kanssa kisattiin vasta illemmalla. Meidän suoritusvuoro oli aika loppupäässä voittaja-luokkaa, joten ehdittiin rauhassa odotella rataantutustumisen jälkeen omaa vuoroa ja saada Novan vire sopivaksi. Ekalla radalla tuli pieniä epätarkkuuksia ja joitain virheitä. Houkutuksessa oli ensimmäistä kertaa meidän rally-toko uralla ihminen, mutta Nova ei paljoa välitänyt kun oltiin töissä :). Käytösruutumeni myös nätisti ja pisteitä kerättiin 86/100 eli reilusti hyväksytyn puolella oltiin.

Tokalla radalla Novan vire oli lähellä täydellisyyttä. Töitä tehtiin tarkasti ja yhdessä. Kun päästiin maaliin, niin tajusin miten hieno rata just tuli tehtyä. Käytösruudussa ollessa Nova nuuhkaisi kerran maata ja lopussa käännähti, mutta kisan jälkeen Maiju sanoi, että aika oli ehtinyt loppua juuri ennen käännähdystä, eli sitä ei enää laskettu mukaan :D. Laskeskelin, että jokunen piste radalla lähti, mutta yli 90 pistettä voisi olla mahdollista saada. 92 olisi mahtava pistemäärä. Nova sai palkaksi kaikki mahdolliset kehut, namit ja rapsutukset :). Varovasti erehdyin katsomaan josko tuloksia olisi merkitty seinälle, Piti katsoa muutamaan kertaan ennen kuin uskoin pisteet. 97/100! Pari kertaa kävin vielä tarkistamassa ennen kuin lopulta uskoin, että ne oikeasti oli meidän pisteet :). Lisänä vielä ansaittu luokkavoitto ja RTK3 :D. Ei olisi voittaja-luokkaa komeammin lopettaa :). 

maanantai 5. lokakuuta 2015

Rally-Toko SM 2015

Rankka mutta antoisa SM-kisaviikonloppu takana.
OKK:lle ei saatu joukkuetta kasaan ylempien luokkien koirakon puuttuessa, mutta Novan kanssa päästiin onneksi Koiratiimin joukueeseen. Joukkueen kokoonpano oli:
ALO Salla ja Pilvi (sheltti)
AVO Mari ja Haiku (sheltti)
AVO Jenniina ja Nova (sheltti)
VOI Elina ja Hilla (tanskandoggi)
MES Laura ja Rona (appenzellinpaimenkoira)

Koiratiimin joukkue Iloiset Tassut
Novan kanssa ajeltiin jo lauantaina Tampereelle, kisapaikalla piti olla hyvissä ajoin joten melko aikaisin olisi saanut muuten Oulusta lähteä. Nova on onneksi hyvä matkustaja ja ei paljoa stressannut matkustamisesta :).
Rentoutumista enne seuraavapäivän kisoja
 Lauantaina mentiin kisapaikalle yhdeksän jälkeen aamulla. Siihen mennessä ensimmäinen joukkueemme ALO-luokan koirakko Salla ja Pilvi olivat suorittaneet oman ratansa pistein 94/100.
Seuraavaksi päästiin jännittämään mestari-luokan radan reunalle Lauran ja Ronan puolesta. Rata näytti haastavalta ei sieltä paljoa tuloksia varsinkaan korkeilla pisteillä tullut. Laura ja Rona tekivät tarkan ja rauhallisen suorituksen pisteillä 80/100 ja lunastivat paikkansa finaalissa :).

Kolmantena oli vuorossa Nova. Startattiin AVO-luokan ensimmäisenä ja se on meille huonoin lähtöpaikka, kun en ehdi Novan virettä laskemaan ennen radalle menoa. Niin kävi nytkin ja ääntelystä lähti yhteensä 6 pistettä, sen lisäksi tuli viisi -1 virhettä (Pujottelu: Kyl (-1)= kyltin nuuskiminen ja Hau (-3)= Liioiteltu tai jatkuva haukkuminen, Normaali vauhti: Py (-1)= puutteellinen yhteistyö ja As (-1)= koira pois asennosta, enemmän kuin puoli metriä, Istu, askel oikeaan, istu: Tvä (-1) Epätarkasti suoritettu liike, Koira eteen, askeleen peruuttaen: Ov (-1) Ohjaajavirhe, Kokonaisvaikutelma: -3 ääntelystä). Pikkuvirheitä, jotka suurimmalta osin johtuivat Novan liian korkeasta vireestä. Loppua kohti meno parani ja kokonaisuudessa oli tyytyväinen rataan ja Novaan :). Pisteitä saatiin siin 89/100.
AVO-rata, tuomari Krista Karhu
Radalta tullessa kehuin Novaa ja olin menossa palkaamaan, kun joku nykäisi hihasta ja esitteli itsensä Kennelliiton doping-testaajaksi. Nova oli arvottu doping-testiin. Novalle palkka, paperit, koira ja vesikuppi mukaan ja lähdettiin hallin seinustalle täyttämään papereita ja metsästämään pissanäytettä. Ei ole ennen doping-testaajia tullut missään vastaan, mutta ovat kuulemma isommissa tapahtumissa mukana testaamassa. Näytteet lähetettiin labraan, mistä tulokset tulee parin viikon päästä.


Iltapäivällä saatiin vielä jännittää Marin ja Haikun suoritusta AVO-radalla sekä Elinan ja Hillan VOI-radalla. Radat sattui harmittavasti juuri samaan aikaan, joten molempia ei ehtinyt kokonaan nähdä, mutta sen mitä näkin, niin hienon suorituksen molemmat teki :). Haikulle pisteitä huimat 97/100 ja Hillalle 84/100.
Joukkue pisteet 273/300!
Koko meidän joukkue pärjäsi älyttömän hyvin, kaikille hieno tulos ja sen lisäksi 4 koularia (Pilville RTK1, Haikulle ja Novalle RTK2, Hillalle RTK3), Hillalle tuomarinpalkinto, Haikulle pronssia AVO-luokassa, Ronalle upea 7. sija yksilö SM-kilpailussa (finaalissa pisteitä 76/100) ja joukkueena oltiin 7/39, kokonaispisteissä jaettu 5. sija :D. Novan sijoitus AVO-luokassa oli 13/46 :D.


Novan RTK2-koulari mitalli :)