tiistai 10. toukokuuta 2016

Viimeaikojen agi kuulumisia

Keväällä ollaan Novan kanssa aktivoiduttu agilityssa niin treeni- kuin kisarintamalla. Kakkosten puuttuvia nollia ollaan metsästetty ja pienestä ne on jääneet kiinni. OKK:n kisoissa agiradat päättyivät huonoon linjaukseen ja seuraava kontaktin katkeamiseen sekunniksi. Hypäriltä saatiin 10 vp epätarkasta keppien viennistä.

Sama tuomari (Esa Muotka) oli tuomaroimassa Kuopiossa, jossa jatkettiin nollien metsäsystä. Hypärillä lämmiteltiin, huolimaton ohjaus loppuradalla aiheutti 10 vp. Seuraavalla radalla huono ohjaus johti kieltoon yhdellä hypyllä. Kolmannella radalla tippui muurin palikka ja lopussa estasin kontaktin pitävyyttä puomilla ja kun se ei pitänyt, otettiin hyl sen korjaamisesta. Positiivisena oli radat ylipäätään. 99,9% radoista oli älyttömän hyvää menoa. Mentiin samaa rataa ja saatiin äärettömän hyvä flow-fiilis Novan kanssa päälle :). Pienet epätarkkuudet maksoi tulokset, mutta sitä tämä harrastus on. Alla radat ja videot, Kiitos Tiinalle ja Anskulle kuvaamisesta :).






C-rata


B-rata


A-rata


Helatorstaina käytiin kisaamassa Kokkolassa. Tuomarina oli Anders Virtanen ja radat olivat melkoisen kinkkisiä. Siinä missä Kuopiossa radat olivat sujuvia ja ja juostavia, Kokkolassa tuntui että sai valssata joka taoisessa välissä ja esteiden etäisyydet olivat pieniä. Tiukat käännökset koituivat meidän kohtaloksi tällä kertaa, ekalla radalla ensin tippui rima käännöksessä, kepeille viennistä tuli kielto ja radan kruuasi lentokeinu, minkä korjaamisesta hyl. Toisella radalla ensiksi tippui käännöksessä muurin palikka, myöhemmin kaksi muutakin rimaa ja huolimattomasta ohjauksesta vielä kielto. Radoilla oli myös hyviäkin pätkiä ja meno paranee koko ajan, kyseiset radat ei vaan olleet meille suotuisia. Videot radoista alla, kiitos Jonnalle kuvaamisesta :).

A-rata


B-rata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti