maanantai 3. helmikuuta 2014

Takaisin perusteisiin

Novan kanssa palattiin perusteisiin agissa. Kuumuminen ja varsinkin komentaminen haittaa menoa jo sen verran, että jos siihen ei nyt kunnolla puutu, niin siitä tulee myöhemmin iso ongelma. Viimeinen niitti oli viime torstaina, kun Nova jäi komentamaan ja pyörimään kahden putken väliin, kun olin hieman jäljessä.

Namikupille irtoaminen on Novalle opetettu jo pentuna. Vahvistin sitä ensin ilman esteitä ja sitten hypyllä. Nova alkoi irtoamaan hyvin ja välillä jopa hiljaa hypyn yli kupille. Niin kauan kun pysyin itse paikallani. Kahden hypyn taakse Nova ei enää malttanut irrota, vaan pyörähti ensimmäisen hypyn jälkeen takaisin.

Sunnuntaina käytiin vapaavuorolla jatkamassa treenejä, sillä muutamaan seuraavaan maanantaihin ei päästä partion takia treeneihin. Johtis, Leijona-tapaaminen ja vuosikokous sattuu kaikki treenien päälle ja niistä ei oikein voi olla pois. Sunnuntaina jatkettiin treenejä putken kanssa. pikku hiljaa lisäsin mukaan oman liikkeen. Yhden putken kanssa onnistui hyvin, seuraavalla kerralla jatketaan useammilla esteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti