lauantai 12. toukokuuta 2012

Agi-kisat ja Millin luonnetesti

Melko pitkä tauko on tullut monestakin syystä kirjoittelusta, mutta tässä taas päivitystä.
Kesä tulee vietettyä näillä näkymin etelässä, joten agility on tauolla kesän ajan. Tästä syystä ilmoitin koirat OKK:n toukokuun kisoihin. Kunnianhimoisesti kahdelle päivälle 4 starttia molemmille, eli 8 rataa itsellä juostavana ;). Maanantaina suunnitelmat vähän muuttui, kun sain mahdollisuuden mennä lauantaina luonnetestiin Millin kanssa Haukiputaalle. Ainoa ongelma oli se, että testi meni päällekkäin lauantain toisen agility-kisan kanssa ja radoilta ei rahoja saa takaisin tuommoisen syyn takia. Vähän aikaa asiaa sai miettiä ja laskeskella, että onko varaa jättää kaksi rataa menemättä ja sen lisäksi maksaa luonnetesti. Päätettiin kuitenkin mennä, sillä Milli on jo 6,5v. ja syksyllä olisi ollut enää kaksi viikkoa aikaa käydä sen jälkeen kun olen kotiutunut reissusta.

Perjantai iltana Milli meinasi säikäyttää, sillä se puhdisti alapäätään ahkerasti ja ehdin jo säikähtää, että se aloittaisi juoksut. Normaalistihan sillä on juoksut ollut helmikuussa, mutta tänä vuonna se on niitä pimittänyt. Milli ei kuitenkaan tiputellut, jota se normaalisti juoksujen aikaan tekee paljonkin ja nukkumapaikatkin oli ihan puhtaat. Vielä kun aamulla se teki hankeen täysin keltaiset pissat, niin päätettiin kisoihin ja testiin lähteä.

Lauantai aamuna haettiin Kati taas kuvaamaan ja suunnattiin Haukkukeitaalle. Paikalle kun päästiin, niin huomattiin että aikataulu oli jo puolituntia jäljessä. Soitettiin sitten jo valmiiksi luonnetestiin, että ainakaan ohjeistettua puolta tuntia etuajassa ei paikalle ehditä, mutta ennen testin alkua meidän pitäisi olla paikalla. Rata oli todella haastavan oloinen monine pyörityksineen ja tiukkoine käännöksineen. Millille Hyl tuli heti toisella esteellä sen mentyä väärään päähän putkea. Nano selvisi toiseksi viimeiselle putkelle asti. Hylyistä huolimatta olin aivan älyttömän tyytyväinen ratoihin, sillä Milli juoksi ja nautti selvästi menemisestä, sekä sain molemmat menemään monet vaikeat paikat todella mallikkaasti.

Millin rata:

Nanon rata:


Ennen Nanon rataa pakattiin kaikki tavarat valmiiksi, että päästiin heti suuntaamaan kohti Haukipudasta. Paikalla oltiin ruhtinaaliset 5 minuuttia ennen testin alkua ja ehdittiinkin hyvin kiristää pantaa ja hetki hegähtää ennen testiin menoa. Testissä toinen tuomareista oli sama kuin viime syksynä Nanolla, paikkakin oli sama. Testi meni hyvin ja ulokset oli aika odotetut. Milli sai vielä kehuja testin jälkeen tuomarilta, sillä meni testin helposti loppuun asti. Monesti kuulemma sheltit menevät rimaa hipoen ja monien kanssa saa miettiä testin keskeyttämistä...

Tässä vielä Millin pisteet:
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Tempperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukaspelottomuus +++ laukausvarma
Tulos 105-10
Loppupisteet 95


Luonnetesti osa 1

Osa 2



Osa 3:




Sunnuntaina jatkettiin agilityn merkeissä. Kati ei päässyt kuvaamaan, mutta onneksi kakkosissa alkaa olla niin paljon tuttua porukkaa, että saatiin kuvattua toinen toistemme radat :).
Ensiksi oli vuorossa hyppyrata. Rataa katsellessa ei voinut olla miettimättä että luulin eilistä rataa vaikeaksi... Jatkuvaa pyöritystä ja takakiertoja.

Millin kanssa mentiin ensin. Radalla Millillä oli ihan hyvä vauhti ja se keskittyi tekemiseen innoissaan kepeille asti. Keppikulma oli melko vaikea ja Milli ohitti alun, joten ne jouduttiin ottamaan alusta. En itse onnistunut Milliä tarpeeksi innostamaan ja videoltakin näkee miten se painuu alaspäin koko keppien ajan, kunnes se jätti ne kesken loppupuolella. Keppien jälkeen meno oli taas nopeaa ja Millillä oli radan loppuosassa melko tiukat käännöksetkin. Tuloksena radalta 22.81 ja sijoituksena 5.


Nanon kanssa rata meni vähän hitaasti Nanon normaaliin vauhtiin nähden, mutta se oli välttämätöntä radan vaativuuden takia. Ei monessa paikkaa pystynyt vapaammin päästämään, keppien jälkeisen putken pelastuskin oli melko viimetipalla :). Nanolle tuloksena 1.08, sijoitus 3.


D-radalla Millillä oli edelleen vauhti päällä :D! Kepit meni paljon paremmin kuin edellisellä kerralla ja keppien jälkeiseen putkeen vienti meni yllättävän helposti. Ennen siltaa Milli meinasi karata muurille ja en olisi osannut edes odottaa sitä, jos monella muulla aikaisemmalla koirakolla olisi niin käynyt. Sillan kontakti oli hyvä ja loppu pyöritys meni nätisti :). Tuloksena 1.11, sijoitus 3.


Nanon kanssa alku tuli tehtyä järkevämmin, mutta kepeillä tulikin sitten ongelmia. Nano jätti kepit kesken ja korjaamisessa meni aikaa. Samoin seuraavaan putkeen vienti ei sujunut ihan yhtä hyvin kuin Millin kanssa. Loppu meni kuitenkin taas hyvin ja kummankaan kanssa ei tullut yhtään kontakti virhettä koko viikonlopun aikana :D! Nanolle tuloksena radalta 15.77, sijoitus 5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti