keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hetkeksi taas kotona

Pariisista päästiin vihdoin ja viimein tiistai aamuna kotiin, meidänhän piti saapua jo maanantai alkuillasta. Muutama tunti nukuttiin Helsingissä ja sitten päästiin Ouluun. Viikon täällä ehtii viettää, ensi viikon keskiviikkona on lähtö kolmeksi kuukaudeksi Tunisiaan, siitä reissusta tulee enemmän tietoa toiseen blogiini. Jottei liikaa aikaa tulisi Suomessa vietettyä, ensi viikonloppuna käydään Ruotsissa mummolassa :). Kiirettä pitää että ehtii saada harjoitteluprojektin valmiiksi ja kaikki käytännön asiat hoidettua ennen lähtöä, Pariisin reissusta kirjoittelen enemmän ja kuviakin tulee heti kun ehdin laittaa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Viime hetken pakkailuja

Miksi tehdä illan kiireessä se minkä voi tehdä yön paniikissa?
Nimim. Kaikki täysin vaiheessa huomiseen reissuun.
No, passi, hammasharja ja kamera on matkassa ja eiköhän Pariisista saa ostettua kaiken mikä unohtuu :D.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Uusia kuvia

Uutta kameraa piti päästä testaamaan, ja tässä vähän kuvasatoa koirista ja tämän päiväisestä partion esittely-tapahtumasta Myllyojan koululta.








Matkakuumetta pukkaa

Huomenna on lähtö Pariisiin :D!

Uusi kamera on ostettu ja testattu, tänään pitää vielä pakata partio-illan jälkeen.
Reissusta juttua ja kuvia myöhemmin.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kaupunkisuunnistusta

Tiistaina pidettiin kokous keskustassa. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää kaaos-peli, mutta ei Reetan kanssa keksitty tarpeeksi tehtäviä, joten muutettiin homma lennosta kaupunki-suunnistuksen tyyppiseksi. Kerrankin oli kamera mukana, joten saatiin kuvia otettua vinkiksi. Reilu tunti meni ennen kokousta järkkäämiseen, mutta saatiin kaikki ajoissa valmiiksi.

Jaettiin kokouksessa vartiolaiset kahteen joukkueeseen, sillä kerrankin kaikki kuusi olivat paikalla. Kokoonnuttiin Rotuaarin pallolla ja sieltä vartiolaiset aina hakivat seuraavan vihjeen löydettyään edellisen. Joukkueet saivat vihjeeksi aina sanallisen vihjeen paikasta, ja kuvavihjeen kysymyksen sijainnista. Esimerkiksi: "Menkää paikkaan, jossa Aika kulkee ja kaupungin päätöksiä tehdään" oli Kaupungintalon takana oleva Ajankulku-patsas. Kuvana oli


Paikkoja kiertäessään joukkueiden piti kerätä mukaansa erinäisiä esineitä: käpy, kukka, city-lehti, servetti ja jotain violettia. Toisena tehtävänä oli pitää katu-gallup 10 vastaantulijalle kysymyksellä: "Jos lehmät lentäis, kuinka nopeaa ne menis?" Vastauksia tuli laidasta laitaan, mm. "Onko tää joku kompa?", "Tuleeko tää johonkin lehteen?" "Mitä v***tua?", sen lisäksi ihan nopeuksiakin mm. 19, n.1000km/h. Yleisin vastaus oli 100km/h. Eli oululaisten mielestä 100km/h on lehmien lentonopeus, jos ne päättävät joskus alkaa lentämään :). Vastaajia oli 20 satunnaisesti valittua oululaista.

Lopuksi vielä kuvasatoa vinkkien vienti reissulta.

Ajankulku

Ajankulku

Frans Mikael Franzén
Tuomiokirkon ovet

Ainolan museon ankkuri

Ainolan museon ankkuri




Sorsa pariskunta Ainolanpuistossa


Valveen "sininen seinä"

Toripolliisi