tiistai 22. marraskuuta 2016

Novan sydänultra

Nova kävi muutama viikko sitten silmätarkissa ja samalla suoritettiin virallinen sydänkuuntelu. Ikinä ennen ei Novan sydämessä ole ollut mitään sanottavaa, mutta tällä kertaa eläinlääkäri kuuli hennon sivuäänen. Ainoa varma tapa selvittää sivuäänen syy ja on sydänultra. Ensimmäinen sopiva aika saatin tälle päivälle ja aamulla suunnattiinkin ultraan Oulun Evidensiaan Outi Niemisen pakeille. Outi on perehtynyt nimenomaan ultraukseen ja sydänsairauksiin, joten muille ajanvaraamista en edes harkinnut.

Tutkimus aloitettiin normaalilla kuuntelulla, edellisellä kerralla sivuääni merkattiin 1/6, tällä kertaa Outi luokitteli sen kuitenkin 2/6. Ero ei tarkoita sitä, että sivuääni olisi pahentunut, vaan kuulemma eläinlääkäreiden korvat on kalibroitu eri tavalla ja äänen luokittelu voi sen takia erota. Molemmat merkinnät tarkoittavat heikkoa sivuääntä.
Seuraavaksi Nova pääsi pöydälle ja aloitettiin ultraus. Nova sai kehuja, kun jaksoi koko ultrauksen ajan maata rauhassa paikoillaan. Ultraus on sen verran perusteellinen ja suoritetaan monesta kulmasta, että aikaakin siihen menee.

Ultrauksen jälkeen Novasta otettiin vielä verinäyte Lohen geenitutkimukseen sillä aikaa, kun Outi mitteili sydämen tilavuuksia ja muita mittoja ultraäänikuvista. Lopuksi katsottiin kuvia ja mittoja, Outi selitti perusteellisesti mitä mikäkin kuva ja mittaus tarkoittaa. Kuvista näkyi heti, että sydämen perusrakenne oli normaali, ei reikiä, pyörrevirtauksia eikä muutakaan sydänsairauteen liittyvää. Mittaustuloksia verrattiin vielä viitearvoihin ja kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä. Novan sydän on kuulemma enemmänkin pitkä kuin leveä, eipä kapeaan koiraan leveää sydäntä mahtuisikaan :D.

Koska sivuääneen ei löytynyt syytä sydämen rakenteesta tai toiminnasta, se luokitellaan fysiologiseksi sivuääneksi, joka jouhtuu yleensä aortan värähtelystä veren virratessa sydämestä aorttaan.
Novalla ei siis ole sydänvikaa, vain "hyvälaatuinen" sivuääni. Sydän on terve ja sivuääni ei estä jalostus- tai harrastuskäyttöä.



Harrastuksia jatketaan normaalisti, jalostuspuolella jatketaan suunnitelmien tekemistä ja katsotaan josko ensi keväällä täälläkin pyörisi trikki-/merlepentuja :).

lauantai 5. marraskuuta 2016

Rally-toko PiirM

Tänään kisattiin Rally-tokon Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruusesta Oulun koirakerhon kisoissa. Tällä kertaa edustettiin Novan kanssa Koiratiimiä. Aamulla osa joukkueesta oli jo kisannut alo-luokassa hienoin tuloksin. Novan kanssa saatiin yksilöradalta pisteitä 85/100, tokalta radalta 75/100. Molemmilla radoilla meinasi homma rakoilla, mutta saatiin se kuitenkin kasaan ja päästiin kunnialla maaliin saakka. Eka radalla tuli pieniä virheitä radan alkupuolisko, toisella radalla virheet oli vähän isompia, mutta keskittyi parille kyltille. Virtaa oli Novalla enemmän kuin tarpeeksi ja ääntäkin löytyi.

Joukkueena tulokset olivat kokonaisuudessaan hienoja ja riittivät joukkuehopeaan!
ALO Anna Hyvärinen ja Salli 77p
ALO Katri Kujala ja Jeti 94p
ALO Sari Ojala ja Kira 99p
MES Mari Parkkila ja Haiku 90
MES Jenniina Sutinen ja Nova 85
MES varakoira Mira Elfving ja Auni 72


Ekan radan virheet ja kommentit:
Lähtö: -1 py
1. -1 kyl
3. -1 py
5. -1 py, -3tvä
7. -1 py
10. -1 py
11. -1 py
13. Hyvä
15. Sujuva
17. VAU
19. -1 vino, tvä
Kok. vaikutelma -3
Tuomarin kommentit: Helpon näköistä menoa, ajoittaisesta ääntelystä väh. kok.


 Toisen radan virheet:
3. -3 tvä
4. -1 as, py, -3 kov, kontr
6. -3 uusi
12. -3 uusi, kontr
19. -1 tvä
Käytösruutu -1 py
Kok. vaikutelma -3
Tuomarin kommentit: Vähennys ääntelystä. Hienosti rauhoitettu.